Amfa Finans
Amfa Finans on Ruotsin johtavia yrityksiä laskujen ostopalvelualalla ja Amfa Finans oli ensimmäinen tämän palvelun tuottaja Ruotsin rahoitusmarkkinoilla. Tänään konttorimme sijaitsevat Tukholmassa, Göteborgissa, Malmössä, Sundsvallissa sekä Oslossa ja nyt myös Helsingissä.
Amfa Finans yrityksenä
Amfa Finans oli ensimmäisenä Ruotsissa tarjoamassa rahoitusmarkkinoilla laskujen ostoa. Ydintoimintamme perustettiin jo vuonna 1993 ja vuonna 2007 liikevaihtomme oli noin 65 MSEK. Pääkonttorimme sijaitsee Tukholman Södermalmilla ja Amfa Finans työllistää tällä hetkellä Pohjoismaissa yhteensä noin 45 henkilöä.
Liikeideamme
Tarjoamme koko Pohjolassa eri alojen yrityksille turvallisuutta taloudellisilla ja hallinnollisilla palveluilla joiden pohjana on asiakkaidemme myyntisaatavat.
Visio
Amfa Finans:in tavoite on tulla pohjoismaiden rahoitusmarkkinoiden määrällisesti suurimmaksi ei pankkiomisteiseksi rahoitusyritykseksi laskujen ostopalvelualalla.
Historia
- 1993
Intrum Factoring Ab perustetaan ja on Ruotsin rahoitusmarkkinoilla ensimmäinen yritys joka tarjoaa laskujen ostoa. Yrityksessä on kaksi työntekijää. - 1996
yritys muutta nimekseen Intrum Finans Ab. - 2000
yrityksessä on 18 työntekijää ja konttori muuttaa Tukholmassa Rosenlundsgatanille. - 2001
avataan konttori Göteborgissa. - 2002
yritys vaihtaa nimekseen Amfa Finans Ab ja avaa konttorin Malmössä.
- 2003
otetaan Ruotsissa käyttöön expresslasku -ohjelma jolla asiakkaamme voivat nopeasti ja helposti luovuttaa laskunsa elektronisesti omasta taloudenhallintaohjelmastaan meille suoraan. - 2004
Amfa Finans jatkaa laajenemistaan ja avaa konttorin Sundsvallissa. Yritys työllistää nyt 42 henkilöä. - 2005
Toimitusjohtaja Michael Forsman on emoyhtiö Amfa Holding Ab:n kautta ainoa omistaja. - 2007
Amfa Finans laajenee yli Ruotsin rajojen Norjaan, Oslossa avataan konttori. - 2009
Amfa Finans laajenee taas ja Suomeen, Helsinkiin, perustetaan tytäryhtiö Oy Amfa Finans Ab.